Yongsan again!

Kolmen biletysyön jälkeen oltiin ihan poikki, mutta silti päätettiin lähteä jälleen! Eräs ruotsalainen kyllä nukkui pahasti pommiin mutta kaveri sitten kävi herättämässä ja päästiin vihdoin lähtemään!
Pojat olivat erityisen innoissaan yhdeksänkerroksisesta teknologian ihmemaasta, joten vaikka tarkoituksena oli mennä suoraan syömään, tuli siinä silti katseltua aika paljon matkalla kahdeksanteen kerrokseen. Lopulta tosin päädyttiinkin kuudenteen kerrokseen syömään erääseen korealaiseen ravintolaan.
Ensimmäisenä ihmeteltiin alkupalaa… Se näytti ihan märältä leivältä ja maistuikin leivältä mutta oli rakenteeltaan kuin hyytelöä. Jännää mutta hyvää. 😀

Saatiin vedeksi jotain aika hirveää tattarilitkua… ._.

Mutta ruokaan! Oli viisi herkullista lisuketta, salaattia, bibimbapia (vihanneksia, lihaa ja raaka kananmuna keskellä) ja jotain lihaa ja läpinäkyviä nuudeleita jossain herkullisessä liemessä. Tulihan siinä myös jälleen kupillinen riisiäkin. 😀 Mulla on sellainen olo että juuri tuo liha-nuudeli-sekoitus on sitä omnomnom lihaa mitä täällä asuntolallakin välillä on. ^_^ (kaikki ruuat yhteensä 42300won, se sitten jaettiin kolmen hengen kesken 14100woniin)

Sitten mentiin jälleen kiertelemään leluosastolle! x3 Viimeksi en ottanut tällaisista kuvia! Niitä voi rakentaa itsekin, eikä ollut edes kovin kalliita. ^_^

Siitä sitten vihdoin pääsimme kunnolla tutkimaan laitteita. 😀 Ensimmäisenä päädyimme hankkimaan itsellemme sim-kortit, joten nyt minulla on vihdoin korealainen puhelinnumero! ^w^ Siinä meni kyllä ikuisuus koska mun tietojen lähettämisessä oli kuulemma jotain ongelmia kun sim-kortin valmistajilla oli vapaapäivä… (Täällä jopa prepaid-kortit rekisteröidään hyvin tarkkaan.) Mutta vihdoin varmaan puolen tunnin jälkeen sim-kortti toimi ja päästiin lähtemään! Vaihtoivat jopa näyttöni hajonneen suojakalvon kaupan päälle. 🙂
Sitten kierreltiin kooooko talon teknologiaosasto läpi. x3 Tuli mukaani myös näppäimistötarrat joista näkee korealaisten aakkosten paikat. 😀 Ne on kyllä jo aika likaiset, mutta ainakin nyt ne on paikallaankin. ^_^

Käytiin myös katsomassa vähän ulkona talon edustalla, josta löytyikin tällainen tuttu naama:

…sekä kaikenlaista esiintymislavaa…

Oltiin sitten jo tarpeeksi väsyneitä joten lähdettiin kotopuoleen. Omaksi iltapalaksi oli pikanuudeleita! :’D En kyllä jaksanut kaikkea. ._. Nää paketit on ihan liian isoja, mutta ainakin on halpaa. :’D (joku 1050won)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *