Dongdaemun Toy Market! Ja karaokea…

Aamupalaksi lämmintä kahvia (kyllä, tölistä), omenahillotäytteinen kroisantti, munakasta, salaattia ja kanapalleroita. Parasta oli noi kanapallerot! ^w^ Vähän kuin useamman kananugetin ihanuus tiivistettynä pienempään pakettiin. 😀 Kroisantti oli ehkä vähän turhankin makea mutta meni sekin… Ja kahvi <3 Joo, en joisi Suomessa kahvia mutta täällä ne on sellaista sokerimaitolitkua että jopa minä pystyn juomaan. :’D

Sitten menin taas nukkumaan ja heräsin joskus 12 aikaan ja siitä mentiin sitten huonekavereitten ja parin muun kanssa syömään. Tajusin että mulla on vielä käyttämätön 1400 wonin ruokalippu ruokalaan, joten otin sillä sitten nuudeleita. :3 Nyt osaan syödäkin niitä silleen järkevästi ettei suu pala! Kuuluu laittaa ensin lusikkaan kasaksi ja sitten mussuttaa. x3

Sitten lähdettiinkin Dongdaemuniin! Ja tällä kertaa muistin ottaa vähän enemmän kuviakin. :3

Jännä pallo. :3

Löysin sitten itsellenikin mustat siivet ja mustan sädekehän ja päätin niillä pärjätä. ^^
Muuten meni matka hyvin mutta sain sitten kohdata täällä jo toisen ?laittomuuden?. ._. (Ensimmäisestä voin kertoa tämän postauksen lopussa kun en muistaakseni aikaisemmin kertonut.) Kun saavuttiin Dongdaemuniin menin yksin katsomaan mistä uloskäynnistä kannattaisi mennä ulos kun muut menivät vessaan. Löysin oikean uloskäynnin ja olin menossa takaisin alas rappusia, kun yhtäkkiä vastaantuleva mies alkoi kaivella sukukalleuksiaan housuista ja kävelemään mua kohti ja sepitti jotain koreaksi. .____. Siinä sitten kipitin äkkiä ohi ja olin niin kuin en olisi huomannutkaan koko miestä… (mikä oli aika hyvin kun toinen yrittää hyppiä eteen) Hyrrr~

Matkalla takaisin asuntolalle käytiin Yongsanissa lataamassa lisää rahaa prepaidille ja syömässä jäätelöä. :3

Siitä sitten takaisin asuntolalle ja saatin suht ihme ruokaa mutta ihan syötävää se oli. 😀 Jotain kasvispihvien tyylisiä ja udon-nuudeleita.

Ja aina niillä on noita söpöjä ihmeen ”kalakakkuja” siellä, ne ei ole edes hyviä (oikeastaan ne ei maistu oikein miltään), ne vaan näyttää söpöltä. :’D

Sitten hilluttiin hetki asuntolalla ja joskus kahdeksan aikoihin lähdettiin karaokeen! Mentiin aivan uuteen paikkaan ja se ainakin omaan silmääni näytti paljon vanhemmalle väelle tarkoitetulta kuin ne paikat missä ollaan ennen käyty. Samoin taidettiin olla illan ensimmäiset asiakkaat, kun tultiin sinne ei siellä ollut vielä ketään. Hassua oli että ajaksi annettiin aluksi joku 75 minuuttia mutta saatiin lisää aikaa 5-15min about viidesti. :’D Joten päädyttiin lauleskelemaan siellä joku kaksi tuntia. Itse pidän karaokesta, kunhan ei tarvitse mikkiä pitää kädessä. x3

Kun vihdoin aikamme meni ainakin melkein nollille (taisi sinne joku 4 minuuttia vielä jäädä) päätettiin lähteä kun äänetkin meni jo ihan käheiksi. Päätettiin sitten mennä paikkaan jossa olen useamman kerran ollut, eli pubiin jossa on halpaa sojua, mukavat omistajat ja extraruokaa tulee aina. Tällä kertaa siellä oli jopa yksi extra tarjoilija, joka osasi jopa pari sanaa englantia. Tosin sekoitettiin parkaraukka kun mentiin kysymään spritea eikä se ymmärtänyt ollenkaan mitä se on, vaan luuli että se on joku kaljamerkki. Kun muut vielä yritti jotain selittää, menin itse katsomaan niiden kaapille mitä niillä oikeastaan oli, eikä siellä ollut spriteä, joten menin ja kumosin vain kaiken mitä muut oli sanonut ja pyysin meille kolme coca colaa, kanaa ja pullon sojua. xD Siitä lähtien se tarjoilijakin alkoi kysyä kaiken multa… :’DD Kaikki olivat iloisia eikä kukaan valittanut!

Kun oltiin lähdössä puoli 12 aikaan, jostain pöllähti pari enemmän ja vähemmän humalaista poikaa, jotka ilmoittivat olevansa meidän kaverin kavereita. 😀 Siinä vaihdettiin nopeasti pari sanaa ja ne auttoivat meitä maksamaan laskun (joka alunperin oli ollut 17000 won mutta myyjätäti käski kaikkien [viiden] maksaa vain 2400won x3), sitten tuli kauhea hulapaloo kun yksi oli syönyt vain pari palaa kanaa, eikä juonut sojua, vaan ottanut vain yhden cola-pulloista itselleen, mutta silti olisi joutunut maksamaan saman summan… Noh, oma mielipiteeni on että näin se täällä menee, koska täällä ruoka jaetaan ja se on oma häpeä jos päättää olla syömättä vaikka yhteisesti ruoka otetaan. Plus hei, ~1,70€. :’D Sen verran se coca cola -pullo (+pari kananugettia) maksaisi Euroopassa. Jotenkin ne sitten sen lopulta selvittivät, jäi vähän mulle mysteeriksi…

Nonih, päästiin sitten lähtemään ja päästiin jopa ennen keskiyötä sisälle asuntolalle. 😀 Itse en tosin mennyt nukkumaan vasta kuin joskus aamu kolmen aikoihin kun päätin sitten pestä kolme pesukoneellista pyykkejä. xD (Kahden viikon pyykit plus lakanat.)

Lopuksi: Toinen juttu ?laittomuudesta?. Halloweenina oltiin tosiaan Itaewonissa. Kun oltiin lähdössä, istuttiin hetki klubin edustalla, vaihdoin kengät ja lähdettiin. Oltiin ehditty kävellä ehkä 200metriä kun huomasin että lompakkoni oli jäänyt klubin edustalle ja lähdin hakemaan sitä. Kun pääsin paikalle, siinä istuivat kaksi korealaista, tyttö ja poika, ja aloin kysellä heiltä olisivatko he nähneet lompakkoani. Poika alkoi kysellä multa että jaa haluanko kuvan ja yritin sitten turhautuneena ja hiukan paniikissa selittää että ei kun lompakkoni. (Korealainen ystäväni oli jäänyt jonnekin kun olin kiiruhtanut takaisin.) Kun he eivät tuntuneet ymmärtävän mitään, aloin sitten osoitella tytön pikkulaukkua että tuollainen, ja vieläkin poika jatkoi että ”jaa kuva” -kyselyä… Sitten tapahtui ihme ja näin lompakostani roikkuvan hihnan tytön laukun takana! Tyttö piti sitä tiukasti itseään vasten niin, että hänen oma laukkunsa piilotti oman lompakkoni hihnaa lukuunottamatta kokonaan. Nappasin sitten hihnasta kiinni ja riemuissani olin että ”tämä, kiitos”. Poika jotain siinä sitten sanoi anteeksi ja että väärinymmärrys ja itse lähdin takaisin kavereideni luo. En vieläkään tiedä mikä oli heidän tekojensa syy tai periaate, mutta ei se ainakaan siinä vaiheessa hirmuisen mukavalta teolta tuntunut…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *