English Party! @Hongdae

Lauantai~ Maksullisen ruuan aikaa! Liput 1850won!
Päivällisenä oli jotain kanakeittoa, jotain mykyjä/dumplingeja ja riisiä.

Mitäköhän sitten tein… ei mitään mielikuvaa…Nukuinkohan vaan? En ole edes facebookissa ollut aktiivinen… Eikun, nyt muistan! Piti olla tapaaminen ryhmän kanssa taas ryhmätyön puitteissa kahden-kolmen aikoihin, mutta sitten yksi sanoikin ettei pääse ja se peruuntui.Yritin sitten tavoittaa kavereita josko sittenkin voitaisiin lähteä jonnekin kiertelemään ja katselemaan, mutta en saanut ketään kiinni, joten päädyin vaan selaamaan nettiä ja nukkumaan. ^^” Vasta sitten myöhemmin sain yhden kaverin kiinni ja sovittiin että mennään illaksi English Partyihin. 🙂

Kuuden aikoihin oli sitten päivällinen, vähän tylsää taas, jotain kimchikeittoa, ihmenuudeleita, kananmunaa ja riisiä, ei mitään ihmeellistä herkkua mutta ihan syötävää. 🙂

Sitten lähdettiin English Partyihin! Se oli aluksi hyvin hämmentävä paikka… periaate oli sama kuin meidän koulun English Cafen, mutta tarjolla oli vain kahvin sijaan alkoholijuomia. ^^” Ensinnäkin oli vaikea löytää paikalle ja vaikka luulin tietäväni missä se on, tultiin sitten väärästä metroaseman uloskäynnistä ulos ja ihan tuurilla löysin tien perille asti. x) Olen aika pro suunnistamaan ilman mitään hajua minne ollaan menossa! 😀

Siellä sitten meitä odotti lipunmyyjät jotka kiltisti antoivat meille nimikyltit ja jonkun alennuslipun johon leimoja keräämällä saisi lopulta alennusta. Sitten siinä pyörittiin hetki ja mietittiin mihin istua, mutta lopulta istuttiin kahdestaan kaverin kanssa tyhjään pöytään ja päätettiin odottaa josko joku kiva tulisi meille juttelemaan. 😀 Ja tulihan sitä! Pikkuhiljaa tuli juteltua monen ihmisen kanssa ja tutustuttua ties kehen. Ujona suomalaisena hissukkana se tuntui kovin oudolta puhua ventovieraille, mutta kivaa se silti oli. ^^

Sitten kuvia juomista mitä tilailtiin (tai oikeastaan kaveri tilaili):
Ensimmäinen sininen oli jotain mustikkacocktailia ja se oli ihan älyttömän hyvää! :3 Miun ostama juoma ja oli hyvä valinta! 😀 Vieressä kaverin ostamat saman tyyliset lime- ja karpalococktailit. Lime maistui ihan jollekin sokerilimekarkille, kun taas karpalo ei maistunut ollenkaan karpalolle vaan vain jollekin makealle marjalle (ei siis ollenkaan hapan)… Mulemmat ihan hyviä, muttei ollenkaan niin hyviä kuin mustikkani. :3

Viimeisenä sitten kaveri osti mulle tämän! Siiderin karkilla! 8D Jotain OMENAsiideriä (OMENA koska se oikeasti maistui OMENALLE, punaiselle OMENALLE xD) ja suklaan palanen, jotain niin söpöä! :3 Kaveri joi kanssa jotain kaljoja mutta niistä ei ole kuvia koska ne oli vain tylsiä kaljoja. 😀 (Anteeksi, en tykkää kaljoista…) Aika vesilitkukaljoja tosin jos moniin Suomessa maistamiini verrataan…

Sitten kaveriparkaa alkoi ahdistella joku korealainen tyttö ja päätettiin lähteä syömään. 😀 Japanilaiseen jälleen… Alkutarjoiluna kaikkea jännää pikkuista (esim edamame, eli nuo herneenpalot tuolla) sekä öh…lasitölkki sakea. :’D Huomatkaa että lasinen purkki yhdistettynä metallipurkkikanteen!

Sitten vähän ruokaa. :3 Itse en ollut kovin nälkäinen, joten otettiin melkein puokkiin kaverin kanssa (kaveri maksoi 2/3, itse vain 1/3) tällainen sashimilautanen. Oli hyvää. :3 Tosin sitten kaveri huijasi minut syömään kalanpalan jossa oli hirmuisesti wasabia sisällä! D: Ensin olin ihan kauhuissani, kun tulisuus tuntui menevän koko päähän, mutta sitten se tulisuudentunne tuli tavallaan… nenästä ulos, eikä sen jälkeen tuntunut enää missään. :’DD Se oli todella siisti tunne! En kyllä uskaltanut kokeilla uudelleen… Mutta kiitokset tästä ”kepposesta” kaverille, se oli ainakin hieno kokemus! 😀

En muuten osaa sanoa mitä kaloja tossa oli… lohta ja tonnikalaa ainakin on näkyvissä etualalla, itse pidin erityisesti lohesta. Myös nuo pienessä valkoisessa posliinimukissa olevat minipalat oli todella hyviä! Ei kyllä mitään tietoa mitä ne oli, kaveri epäili mustekkalaksi, mutta ne oli niin kovin pehmeitä!

Sitten lähdettiin taas kiertelemään, oli pakko ottaa yhdestä hienosta klubista kuva. :’D

Samoin tästä… tässä on teille klubin/baarin nimi…

Lopulta saatiin kuitenkin tarpeeksemme harhailusta ja päätimme mennä sisään lämmittelemään. Löysimme ihan sattumalta yhden paikan jonne naiset pääsivät ilmaiseksi (plus naisille ilmainen tequilatarjoilu) joten sinne siis! >:D Tequilaa en kyllä ottanut kuin yhden, ei ole oikein mun juomaani… Kaveri nauroi kun wasabi menee mulla kyllä alas ilmekään värähtämättä mutta alkoholi saa irvistämään. xD

Mutta nämä oli siistejä! Haluan toteuttaa jossain bileissä Suomessakin! :’DD

Ja leimattu. :’3 Naiset sai leiman, mutta miehet rannekkeet… Ihme touhua, mut kai se jotenkin merkkasi kuka on maksanut ja kuka ei. :’D

Lähdettiin sitten jossain vaiheessa taas bileistä tanssimasta ulos vilvoittelemaan ja väsyneinä ei enää jaksettu mennä takaisin sisälle, joten päädyttiin takaisin metroasemalle istuskelemaan. Taas kerran oltiin siellä liian ajoissa, joten jouduttiin tavallaan alikulkutunnelissa odottelemaan (josta yhteys siis viralliselle metroasemalle). Siellä oli kylmä viima, mutta silti lämpimämpää kuin ulkona ja paljon siistimpää. Siinä sitten istuskeltiin ja juteltiin ja joskus puoli viiden aikaan ovet aukesivat metroasemallekin, missä päästiin suoraan junaan istumaan taas. :’3 Ja siitä asuntolalle ja nukkumaan jo klo 7! :’D Oli kivaa, mutta oikeasti nää Soulin yöt on jo kylmiä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *