Saamattomuuspäivä!

Aamupalaksi riisiä ja tulista kanakastiketta. Tää tulisuus tunnu enää missään sen sunnuntaisen possun jälkeen. :’D

Tänään en ole oikein mitään saanut aikaiseksi! Kaikkea suunnittelin tekeväni mutta sitten en tehnyt… mitään. D: En edes nukkunut! Nyt yritän korvata kaikkea olemalla nyt ahkera, mutta kun pitäisi nukkuakin kun jos en nuku niin seuraavana päivänä en ainakaan saa mitään tehtyä. :/ Ei ollenkaan mun paras päivä… Mut sentään nyt olen saanut kirjoitettua blogit taas ajan tasalle!
Ja tunnilla selvisi että mun ryhmä tekee mulle esitettävän esityksen maanantaiksi ja keskiviikkona vain luen sen luokan edessä. :’D Helppo ryhmätyö mulle! Mut ois se muu tekeminen ollutkin vähän vaikeaa kun kaikki koreaksi. o.O

Päivälliseksi paistettuja udon-nuudeleita, merileväriisiä ja possua ja riisikakkuja vartaassa. Pitkästä aikaa jätin jotain lautaselle. :/ Oli vähän vaikea syödä nuudeleita ja sitä kaikkea muuta yhtä aikaa, joten lopulta mulla oli vain kasa sipulia ja lonkeroita lautasella. :’D Ja riisiäkin jäi hiukan, mutta vain ihan hiukan kun rohkeasti yritin syödä sitä vaikka siinä merilevää olikin! Ja oih, varras oli hyvää. ^w^ Vähän makeaa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *