Koulun festivaalien jatkoa ja hands up!

Johtuen edellisöisestä valvomisesta ja bilettämisestä, perjantaini alkoi hyvin myöhään ja ensimmäinen ruokani oli vasta kuuden aikoihin. :’D Oli paistettua riisiä ja jotain ihme varrasta josta ei ollut mitään tietoa, normilihaa se ei ainakaan ollut… ja herkkukurkkuja. :3 Jotkut valitti että tuo riisi oli liian tulista mutta itse ahmisin sen oikein mielelläni. 😀

Kymmenen aikoihin meidän piti mennä katsomaan jälleen festivaaleille esiintyjiä, mutta selvisikin että konsertti oli juuri loppunut ja tuli loppuilotulitukset. ^^”

Mutta ei se mitään!

Havaittiinkin että sen jälkeen alkoi bileet! 8D

Ei jääty kuitenkaan kovin pitkäksi aikaa, koska oltiin ostettu jo aikaisemmin liput hands up -nimiseen pieneen pubiin/yökerhoon. Siellä saatiin havaita että kaikki pöydät oli vain vip-asiakkaille, joten vaikka 10 000 wonilla sai sisäänpääsyn ja ilmaisen kaljan, oltiin sielläkin vain jonkin aikaa, jonka jälkeen päätettiin lähteä syömään jotain! Pienen miettimisen jälkeen ohjasin sitten pienen porukkamme pubiin, josta olimme tykänneet poikien kanssa ollessamme ensimmäistä viikkoa Koreassa.

Jälleen saimme kasan ilmaista extraruokaa!

 Mutta tilasimme myös kanaa. ^^

Ja sitä ylimääräistä ruokaa vain lisääntyi, vaikkei tilattu kuin kaksi soju-pulloa ja nuo kanat. x3 Yhteensä kaikki maksoi 18 000 ja kun oli 7 syöjää niin jaettiin 2600woniin/naama. 😀

Some fun with the free fish!

Ruokailun jälkeen mentiin jälleen takaisin hands upiin. Tällä kertaa tanssilattialla oli paljon enemmän ihmisiä ja mekin innostuimme tanssimaan.

Voin kyllä sanoa että korealaiset, erityisesti miehet on ihan hulluja tanssimaan! Ne on kuin sätkynukkeja ja ne vaan lisääntyy kun lähestytään kello neljää. xD Myös ihan randomit korealaiset pojat tuli meidän kanssa tanssimaan ja juttelemaan ja vielä ihan hirmu isku päällä! Todettiin että korealaiset muuttuu amerikkalaisiksi kun ne saa alkoholia. :’D

 Vessat siellä oli aika… jänniä. xD Kuvissa vessoihin johtava ovi ja vessan peili. 😀

Lähdettiin sieltä hiukan neljän jälkeen kun oltiin ihan kuolleita, ja mentiin istumaan pienen lammen rantaan koulun kampukselle, siitä sitten hiukan ennen viittä lähdettiin asuntolalle ja viittä vaille viisi päästiin jopa jo sisään. ^^ Siitä suoraan suihkuun ja petiin, oli rankka päivä, alkoi myöhään ja loppui myöhään. :’)

Yksi vastaus artikkeliin “Koulun festivaalien jatkoa ja hands up!”

  1. Alisa avatar

    Tää sun blogis on tosi mielenkiintoinen c:! Luen innolla! Miten tuola muuten pärjää englannilla? Entä osaatsä koreaa kui hyvin : D?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *