Tokyo Station

Biletysillan jälkeen seuraavana päivänä oli aika tuskaa herätä, mutta niin se oli pakko tehdä… (jo siitä jos on vartin yli 11 vielä hostellilla olisi saanut sakkoa :’) ) Väsyneinä laahustettiin metroon ja metrolla Tokyo Stationille.

Tällainen jännä vekotin löytyi asemalta: Limsa-automaatti jossa vain kuvat. Varmasti niitä löytyy muualtakin mutta tämä osui silmään. 😀

Koska puolikansaa oli kipeänä, pysähdyttiin myös apteekille! Itse kärsin kurkkukivusta joten päätin ostaan kurkkupastilleja! Vicks for win! Perus sitruunanmakuisia tietenkin, tulivat neljässä pikkupussissa joka oli aika jännää. 😀

Sitten lähdettiinkin katselemaan nähtävyyksiä! Jo matkalla nähtiin tällainen laiva, mitään tietoa mikä tai mistä se on, mutta aika tarkkaa työtä oli. :’3

Nähtiin myös joutsenia!

Ja jälleen jättisuuria kaloja! :’D

Lähestyttiin jo kohdetta!

Melkein siellä!

Paitsi että sitten selvisi että kohteemme, Empirical Palace, oli kunnolla nähtävissä vain ennakkovarauksen kanssa. :’D Joten jäätiin vain siihen ulos katselemaan muureja ja valleja ja oli sekin jo hienoa! ^^

Istuttiin siinä hetki mutta päätettiin lopulta lähteä etsimään jotain ruokapaikkaa.

Löydettiin kuitenkin jonkinlainen puisto matkalla takaisin ja jäätiin sitten sinnekin ihmettelemään.

Siellä ne ulkomaalaiset hyppii~

Yksi yksinäinen vartija koko paikalla. :’3

Päätettiin etsiä ruokapaikkaa eri paikasta, joten lähdettiin asemalle. Asemalta kuitenkin löydettiin tällainen ”Happiness Gallery” joka itse asiassa oli Disney-galleria. 😀

Asemalta piti myös ostaa automaatista jäätelöä!

Sitten vaihdettiinkin jälleen asemaa~

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *